Kirjallisuushistoriaa yksilöllisesti oppien

Tervehdys hyvät lukijat!

Yhdeksännen luokan äidinkielessä ja kirjallisuudessa kokeilemme nyt ensimmäistä kertaa kirjallisuushistorian opiskelua yksilöllisesti edeten. Mukana kokeilussa on kaksi ryhmää, joista toinen oli mukana myös eTabbi-hankkeessa (http://www.etabbi.fi/reetan-blogi). Tieto- ja viestintätekniikan käyttö on kuitenkin molemmille ryhmille tuttua. Työskentely sisältää sekä itsenäistä työskentelyä että ryhmä- tai parityöskentelyä.

Opiskelukokonaisuuteen kuuluu sekä oppikirjojen että netistä löytyvän materiaalin hyödyntämistä. Tietoa haetaan eri lähteistä yksin ja yhdessä. Lisäksi jaksossa tuotetaan omaa materiaalia yhdestä aikakaudesta GoogleDrive-tiedostoon. Muut oppilaat tutustuvat aikakauteen kirjan lukemisen sijaan tämän materiaalin avulla.

Omasta etenemisestä pidetään päiväkirjaa (liite tekstin lopussa), johon myös kirjataan vastaukset nettimateriaalia koskeviin kysymyksiin.

Esittelin työskentelyn periaatteet oppilaille Pekka Peuran materiaalin avulla. He olivat innostuneita siitä, että asioihin voi käyttää sen verran aikaa kuin itse tarvitsee. ”Etkö sä vois vaan kertoa ja me kuunneltais” -kommentteja tuli myös, mutta kukaan ei kyseenalaistanut sitä, etteikö oppiminen saattaisi olla huomattavasti tehokkaampaa näin itse tekemällä. Itsearviointi herätti paljon kysymyksiä, joihin en osannut kaikkiin vastata. Jäänkin suunnittelemaan tarkempaa itsearviointikaavaketta, jonka avulla oppilas voisi pisteyttää työskentelynsä eri osa-alueita.

Liitteistä näette päiväkirjan ja tarkat ohjeet oppilaille linkkeineen.(GoogleDrive-linkit poistin ohjeesta, koska ne olivat kaikkien muokattavissa.) Sivunumerot viittaavat Tekstitaituri-sarjan kirjoihin.

 

Kirjallisuushistoriapäiväkirja

Ohjeet ja linkit

  5 comments for “Kirjallisuushistoriaa yksilöllisesti oppien

  1. Minna Ala-Akkala
    8.4.2015 at 08:36

    Vaikuttaa hienolta! Mua jäi kiinnostamaan, miten jaat oppilaat ryhmiin jos saavat edetä omassa tahdissa?

    • Reetta Tuominen
      8.4.2015 at 18:37

      Ryhmäjako tehtiin jo ennen oppimiskokonaisuuden aloittamista. Oppilaat ovat tehneet aiemmin tänä vuonna kirjalijasalkun jostakin suomalaisesta kirjailijasta. Aika luontevasti he sitten jakautuivat itse aikakausiryhmiin. Jotkut halusivat tehdä ryhmätyötä aikakaudesta, josta tiesivät jo jonkin verran kirjailijansa kautta, jotkut taas halusivat ehdottomasti välillä tutustua johonkin muuhun aikakauteen. Keskustellen tämä siis sujui. Erilainen etenemistahti ei liene ongelma, koska ryhmätyön osiotkin voi halutessaan jakaa niin, että jokainen tekee Googledriveen oman panoksensa kun haluaa, yhteistä aikaa ei tarvitse siis välttämättä sopia.

  2. Sofia
    6.1.2016 at 12:36

    Hei!

    Hienolta kuulostaa. Kiinnostaisi tietää, kuinka paljon käytitte aikaa koko projektiin? Suunnittelen tässä juuri kirjallisuuden historian jaksoa yseille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *